Dela
Dela

Dela sidan på sociala medier

Tule mukaan kesäleirille!

Tule mukaan toiminnantäytteiseen perheleiriin kauniissa Björkössä 18-21 kesäkuuta 2017. Kuvat ovat viime vuoden kesäleiristä.

Åkersbergan suomi seura järjestää yhteistyössä Norrtäljen suomi seuran, Roslagen Kalevalan ja Norrtäljen- ja Österåkerin kunnan kanssa perheleirin. Kielen-ja kansanperinteen tutkimuslaitos on myöntänyt kansallislle vähemmistöille tarkoitettua projektiavustusta ja lisäkustannukset jaetaan Österåkerin-ja Norrtäljen kuntien kanssa.

Leiri on sinulle joka olet kiinnostunut suomen-ja meänkielestä. Meillä on tekemistä koko perheelle ja yli 9 vuotiaat voivat osallistua yksin. Leirikielinä ovat suomi ja meänkieli niin paljon kuin mahdollista ja tarvittaessa ruotsi. Leiriläisiltä ei vaadita suomen tai meänkielen taitoa, kiinnostus kieliä ja kulttuuria kohtaan riittää. 

Kesäleiri on ollut suosittu toiminta, jonne on edellisinä vuosina saapunut monta iloista lasta, nuorta ja aikuista viettämään iloisia leiripäiviä. Leirinohjaajat  huolehtivat leirin hyvästä tunnelmasta ja aktiivisesta ohjelmasta. Hauskaa tekemistä löytyy niin perheen pienemmille kuin isommillekin.

Leiriläiset jaetaan ikä-ryhmiin, jotka osallistuvat päivän aikana eri toimintoihin. Kaikki aktiviteetit suunnitellaan ryhmänjäsenten iän ja taitotason mukaisesti. Leirin aikana pääset kokeilemaan ja nauttimaan hauskoista toiminnoista, kuten: musiikkia, yogaa, maalausta, leivontaa, uintia, saunomista ja paljon muuta mukavaa.

Iltaisin ohjelmana mukavaa yhdessäoloa pelien, leikkien ja grillaamisen merkeissä.

Ohjaajina tänä vuonna ovat Tanja Kortelainen, Aino Myllykangas, Lea Vaattovaara ja leiriemäntänä Heli Kivimäki Hedin. Kokkina Aulikki Lundgren. Daniel Särkijärvi tulee kertomaan meänkielestä.

Ilmoittaudu ajoissa, viimeistään 30 toukokuuhun mennessä! Meillä on rajoitettu osallistujamäärä.

Olemme tänä vuonna Björkögårdenissa, Norrtälje: http://www.bjorkogarden.se/linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan Sinne on suunnilleen 1 tunti ja 30 minuutin automatka Åkersbergasta ja 1 tunti Norrtäljestä. Matka järjestetään tarpeen mukaan.

Kustannus: 400 kr henkilö ja Åkersberga suomiseuran jäsenyys. Kesäleirin osanottajat ovat vakuutettu ruotsinsuomalaisen keskusliiton RSKL kautta tämän takia osallistujien täytyy kuulua Åkersbergan suomi seuraan. Vanhemmat, isovanhemmat tai ystävät voivat myös olla mukana.

Åkersberga suomi seuran jäsenmaksu 2017: 100 kr lapset, 200 kr/aikuiset yli 18 vuotta, 300 kr/perhe, maksetaan pankkitilille Bg 700-6653. Kirjoita mukaan kaikkien nimi, osoite ja syntymäaika.

Kesäleirin kustannus: 400 kr per henkilö samalle pankkitilille. Alle 3 vuotiaat ilmaiseksi. Muista nimi ja syntymäaika. Leiri kustannukseen sisältyy kaikki ruuat ja yöpymiset. 

Ilmoittaudu:
Österåkerin kunta: lea.vaattovaara@osteraker.se                                              Norrtäljen kunta: heli.kivimaki-hedin@norrtalje.se

Ruotsiksi - på svenska

Redaktör:
Lea Vaattovaara

Sakkunnig:
Lea Vaattovaara
Publicerad:
perjantai 3 maaliskuuta 2017
Senast uppdaterad:
keskiviikko 24 toukokuuta 2017